Toukokuu 2023

Kuuntelen hiljaisuudessa rauhoittavasti hurisevaa jääkaappia. Sylissäni hurisee ja tuhisee kissa joka pari kertaa nuolaisee rannettani. Alkaa olla niin hämärä, että maailma (eli tässä tapauksessa olohuone) näyttää mustavalkoiselta. Hämäryydestä heijastuu TV:n ja muun elektroniikan punaisia virtavaloja. Tavallaan seesteinen olo. Vaikka viime päivät, viikot ja jopa kuukaudet ovat olleet hieman henkisesti kuin fyysisesti haastavia niin nyt on viimein rauha laskeutunut hetkeksi maahan.

Ihan itsekin yllättyin näitä kuvia selatessa miten paljon sitä lopulta toukokuussa kerkesi tekemään, muutakin kuin kuumeisesti odotella loman alkua. Ompelua, kirppislöytöjä, toimia apurina perunapellossa, festaroida työporukalla ja pari pientä ulkoilua kivoissa maisemissa. Nyt lomaa on mennyt noin viikko ja alan pikkuhiljaa päästä lomalaisen mielentilaan. Loppulomaksi suunnitelmissa olisi molempien vanhempien luona pyörähtäminen, seikkailu Etelä-Suomeen ja paljon neulomista ja pelaamista.

Onneksi vihdoin ja viimein ensi talvena minulla on myös talviloma niin seuraavaa lomaa ei tarvitse ihan vuotta odotella. Jospa se auttaisi edes hiukan siihen, ettei minulla joka kevät olisi pää ja kroppa solmussa kuormituksen kasaantuessa ja valon lisääntyessä.

 

Murehtijan kiitollisuuspäiväkirja #11

Tässä ikivanha kiitollisuuspäiväkirja joka jäänyt julkaisematta.

PE/ Naapurissa herkuttelu, lörpöttely ja pelailu ihan vaan kaksistaan naapurin kanssa. 

LA/ Kirkas pakkaspäivä, käänsin kiikkustuolin ikkunaa päin ja neuloin youtube-videoita katsellessa. Ihanaa valoterapiaa. Hurautin myös pari projektia ompelukoneella.

SU/ Kävely lähikauppaan, edelleen kaunis talvipäivä vaikkei yhtä täydellinen kuin edellispäivä.

MA/ Ihanan moni työkaveri toivotti nimpparionnea.

TI/ Porkkanakakku.

KE/ Väsymys alkoi olla siinä pisteessä että nauroin hysteerisesti ihan pienillekin asioille.

TO/ Viikonloppu alkoi!

PE/ Pekkaspäivän kunniaksi visiitti Gigantissa peliostoksilla ja kirpparikierros.

Valmistuneet näpertelyt

Rikoksia ja self-helpiä (taas)

Mitään syväanalyyseja ei tällä(kään) kertaa irtoa näistä kirjoista, mutta jos parilla sanalla listaisi viimeisimpinä kuunnellut äänikirjat (jos olen muistanut edes listata kaikkea). Pitäisi ehkä yrittää useammin listata näitä niin näistä listauksista ei tulisi kilometrin pituisia.

True crime

Anneli Auer: Murhalesken muistelmat. Kirja ei tarjonnut kovin paljoa uutta jos yhtään on Jukka S. Lahden murhatapauksesta lukenut. Tulipahan tämäkin puoli tarinasta kuunneltua. Samaan aikaan ärsyttää (koska haluaisi tietää kaiken) ja kiinnostaa aina nämä tapaukset mitkä jää selvittämättömiksi.

Ursula Vala: Kuoleman monet kasvot - Totuus oikeuslääkärin työstä. Ehkä odotin enemmän verta ja suolen pätkiä, mutta silti ihan kiinnostava kaikesta byrokratiasta huolimatta.

Gregg Olsen: Äitimme oli sarjamurhaaja. Kolmen sisaruksen selviytymistarina. Tykkäsin, mutta en suosittelisi herkimmille.

Ilkka Karisto: Vankina Venäjällä. Kiinnostava kurkkaus venäläisiin vankiloihin ja vankilamaailmaan.

Self-help

Saku Tuominen: Kaikki on hyvin riippumatta siitä, miten kaikki on. Tykkäsin. Välillä sitä vaan tarvitsee kuulla jonkun toisen sanomana ja perustelemana, että kaikki on oikeastaan aika hyvin.

Suvi Bowellan: Helpotusta erityisherkän elämään. Joihinkin Bowellan kuvailemiin asioihin samaistuin niin vahvasti, etten tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Kirjassa oli myös asioita mistä olin eri mieltä tai en pystynyt samaistumaan ollenkaan.

Krisse Lipponen: Resilienssi arjessa. Hyvä ja laaja koonti mistä kaikesta arjen ja vaikeuksien sietokyky koostuu.

Muut

Trevor Noah: Laiton lapsi. Rakastin kirjan huumoria ja tyyliä. Noahin elämäkerta osasi olla samaan aikaan kepeä, mutta vakava ja opettavainen. Pari kertaa nauroin melkein ääneen töissä kirjan tapahtumille.

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla. Tositapahtumiin perustuva (ainakin osittain) kertomus italialaisesta Pino Lellasta toisen maailmansodan aikaan. Tekisi mieli kuvailla tätä kirjaa sanalla mahtaileva tai mahtipontinen. Alppien kuvailut oli lempikohtia. Tykkäsin vaikka joidenkin asioiden pointtia tarinan kannalta en ihan tajunnut.

Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat. Tarinaa kerrottiin niin monen henkilön näkökulmasta, että aina ei meinannut perässä pysyä. Kaunista kerrontaa ja jollain tapaa tunnistettava tyyli vaikka tämä oli vasta toinen Hosseinilta lukemani/kuuntelemani kirja.

Bonuksena olen saanut jopa yhden perinteisen kirjan luettua. Tiia Rantasen kirja Suurin piirtein. Odotin ehkä enemmän suuren somehypetyksen ansiosta, mutta ihan mainio silti. Päiväkirjamaisen helppolukuinen ja samaistuttava.

Vakipaikka ja kootut ajatukset

Puhelimen muistiinpanoihin on taas kertynyt suuri määrä irrallisia ajatuksia ja aiheita mistä haluaisin kirjoittaa. Joka viikko mietin, että tällä viikolla kokoan niitä blogiin, mutta ajatustasolle se on joka kerta jäänyt. Mutta nyt vihdoin tässä osa niistä, olkaat hyvä.

Minut vakinaistettiin töissä. Vielä ei ole punaista tupaa, perunapeltoa tai kultaistanoutajaa (joita en edes halua), mutta edes se vakituinen työpaikka löytyy. Outoa ja helpottavaa ajatella, ettei tarvitse enää yrittää keksiä varasuunnitelmia, että mitäs jos työt ei jatkukaan. Eihän sitä toki nytkään ikinä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta vakipaikka tuo edes jotain varmuutta.

Elämäni aikana olen tehnyt monet kerrat ammatinvalintatestejä ja niistä on tullut hyvin erilaisia aloja vaihtoehdoiksi. Yksi harvoista mikä on pari kertaa toistunut testien tulosten top5:ssa on ollut kulta- ja kelloseppä. Mikä on siinä mielessä sopivaa kun nykyinen työ on samankaltaista pikkutarkkaa näpertelyä.

Viime talvena vihasin talvea melkein naurettavan paljon. Tänä talvena on ollut joko siedettävämmät pyöräilykelit tai viime talvena osittain kanavoin surun ystävän kuolemasta talven ja talvipyöräilyn vihaamiseen. Sinänsä "hassua", koska ystävä ei mikään talvifani numero 1. ollut, joten ajattelin jo että nytkö ystävän talviviha siirtyi minuun ystävän menehtyessä. No, on tässä vielä koko pitkä kevät aikaa taas alkaa vihata lunta ja jäätä. Mainittakoon vielä se, että minä rakastan talvea. Tai ainakin rakastin joskus.

Jossain määrin tuottavuus on pieni pakkomielle itselle. Tuntuu, että pitäisi tuottaa ja saavuttaa mahdollisimman paljon asioita vielä kun kerkeää. Kun on kokemusta lähipiirissä useamman oman ikäisen nuoren ihmisen kuolemasta  niin sitä tajuaa elämän rajallisuuden liiankin hyvin eikä haluaisi tuhlata aikaa. Joskus myös iskee jopa suorituspaineet nauttia elämästä kun rupeaa liikaa miettimään, että eihän sitä voi tietää kauanko itsellä on aikaa jäljellä.

Alkaneelta vuodelta toivon paljon neulomista ja virkkaamista, kierrätyskangasprojekteja, enemmän luettuja kirjoja, kirjoittamista ja pelaamista. Haluaisin muistaa myös ylläpitää omaa henkistä (ja fyysistä) hyvinvointia. Olla lempeä itseäni kohtaan. Muistaa myös, että välillä on tärkeää olla tekemättä yhtään mitään eikä suorittaa vapaa-aikaa siinä pelossa, että "aika loppuu kesken".