"--kertomus yhdestä merkittävimmästä venäläisestä runoilijasta, Marina Tsvetajevasta, ja hänen tyttärestään Aljasta ja heidän yrityksestään saada yhteys toisiinsa. Se on unohtumaton kuvaus perheestä, jonka Stalinin terrori tuhoaa." Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme (2013) takakansi.
Ensimmäisenä häpeäkseni myönnän, että tämän kirjan loppuun lukeminen oli vaivalloinen urakka. Voisin syyttää pelaamisen olevan osasyynä, mutta jos oikeasti koukutun johonkin kirjaan niin kyllä silloin aina kirja vie voiton ohjaimelta. Jokapäiväinen elämämme ei ole kevyttä luettavaa. Kieli on maalailevaa ja tekstin rytmi sellainen, ettei siihen välttämättä ihan heti pääse kiinni. Finlandia-palkinnonsa ja kaiken hypetyksensä ansainnut, mutta jostain syystä jäi minulle etäiseksi. Ei vain ollut minun juttu.
Kiinnostavinta oli Marinan mieli ja ajatukset äitiydestä. Kirja toi loistavasti esiin kuinka hän elää ja hengittää runoudesta, usein jopa hulluuteen asti. Välillä tuntui, että olisin halunnut skipata muuten koko kirjan ja lukea vain Marinan osuudet (tarinaa kerrottiin vuorotellen Aljan ja Marinan näkökulmasta).
Suuria asioita ja tunteita, mutta huokaisen helpotuksesta voidessani viimein palauttaa teoksen kirjastoon.