Viimeisimmät näpertelyt

Haydenia jälleen

Torey Hayden: Aavetyttö. Aavetytössä Hayden jättää edellisen työpaikkansa ja muuttaa pikkukaupunkiin erityisopettajaksi. Hänen luokalleen sattuu Jadie. Jadie kärsii valikoivasta puhumattomuudesta. Hayden saa selville tytön joutuneen hyväksikäytön uhriksi (ja ehkä osaksi myös saatananpalvonnan rituaaleja). Työkaverit taas eivät halua uskoa, että heidän pikkukaupungissaan mitään sellaista tapahtuisi.

Teksti oli yksinkertaista ja helppolukuista, joten sain tämän luettua  yhden päivän aikana. Muuten on vähän ristiriitaiset tunteet tästä kirjasta (tai ylipäätään Haydenin kirjoista). Olen lueskellut liikaa mielipiteitä, että Hayden vain rahastaisi näiden lasten hirvittävillä kohtaloilla. Ja kirjat myy vain järkyttävyytensä ansiosta, mikä on varmasti monelta osin totta. Varsinkin Haydenin fiktiivisissä kirjoissa huomaa, ettei Hayden loppujen lopuksi mikään kummoinen kirjailija ole.

Torey Hayden: Häkkipoika. "Kevin oli lopettanut puhumisen seitsemän vanhana. Hän piileskeli pöytien alla ja teki ympärilleen häkin tuoleista. Hän ei ollut astunut ulkoilmaan neljään vuoteen. Arkiset asiat kuten vesi, peseytyminen ja vaatteiden vaihto herättivät hänessä puhdasta kauhua." (takakannesta)

Tämäkin tuli päivässä luetuksi. Tykkäsin tästä enemmän kuin Aavetytöstä, en edes oikein tiedä miksi. Ehkä se johtui rasittavasta, mutta rakastettavasta sivuhenkilöstä Charitysta. Charity on alle 10-vuotias tyttö johon Hayden tutustuu Isosisko -yhdistyksen kautta. Charityn tahattomat ja tahalliset vinoilut Haydenille sai hymyilemään monta kertaa, ja ne teki kirjasta heti ehkä hieman kevyemmän lukea vaikka hirvittävän rankkoja asioita Häkkipojassakin käsiteltiin.

Hitlerin naiset Tšernobylissa

Usein minulla on jo valmiiksi mietittynä kirjastoon mennessä, mitä sieltä aion lainata. Tällä kertaa ei ollut ja päädyin elämäkertojen luokse josta nappasin nämä kaksi kirjaa ihan nimen ja takakannen perusteella.

Guido Knopp: Hitlerin naiset ja Marlene. Alunperin minulla oli tiedon murusia vain Eva Braunista, joten oli kiinnostavaa tietää lisää muistakin naisista (ja miehistäkin) Hitlerin ympärillä. Braunin lisäksi käydään läpi 5 muuta naista, joista yksi (Marlene) on Hitlerin vastustaja. Pienesti häiritsi lukiessa se, että kirjan kuvien alle oli otettu lainauksia näiden naisten lähipiiristä, mutta nämä samat lainaukset olivat jo tekstissä itsessään, minkä takia välillä tuntui, että oltaisiin koko ajan toisteltu samoja asioita (ennen kuin tajusin vain jättää lukematta nämä "kuvatekstit"). Ei tästä pahemmin muuta sanottavaa ole. Mukava oli oppia uutta, esimerkiksi miten ja miksi kukakin päätyi kannattamaan Hitleriä.

Ja olihan lainauspäivä sattumalta naisten päivä, sopi teemaan.

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous. Nobel palkitun valkovenäläisen Aleksijevitšin toteuttamassa kirjassa pääsevät Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta kärsineet ihmiset ääneen. Heti ensimmäisenä sanon, että tarinoissa ärsytti kirjailijan tapa käyttää jatkuvasti lauseen lopussa kolmea pistettä... Tällä tavalla... Juurikin näin... Mikä toisaalta sitten myös tuo sen aitouden tunteen ja voi kuvitella mielessään sen tilanteen kun tšernobylilainen on istunut edessäsi ja kertonut tarinaansa, välillä pitäen kenties miettimistaukoja ja ajatuskatkoksia. 

"Maailma on jakautunut: siinä olemme me, tšernobylilaiset, ja te, kaikki muut ihmiset. Oletteko huomannut? Täällä kukaan ei korosta sitä, että minä olen valko-venäläinen, minä taas ukrainalainen ja minä venäläinen... Kaikki sanovat olevansa tšernobylilaisia" s. 181

Osa kertoi tarinansa mielellään, osa hieman peloissaan ja osa suhtautui kirjailijoihin ja toimittajiin jopa vihamielisesti. Vihamielisyyttä en yhtään ihmettele kun miettii omalle kohdalle jos toimittajat ympäri maailmaa tulisivat vain töllistelemään kuin sirkusapinaa. 
Kirjaa lukiessa tuli mietittyä niin sotaa, luontoa, ydinturismia, politiikkaa kuin rakkautakin.

"Siinä on minun tarinani... Olen kertonut... siitä että rupesin valokuvaamaan, koska minulta loppuivat sanat..." s. 316