Sota ja rakkaus tekee sairaaksi

Katja Ketun Kätilön (2011) kieli on rujoa ja villiä. Kätilö, SS-upseeri, lapin sota ja rakkaus. Kätilö (Vikasilmä, Villisilmä, Fräulein Schwester) henkilönä aiheutti minussa vuoroin hämmennystä, ärsytystä, ihailua ja ällötystä. SS-upseeri Johannes ja kätilö tuntuivat molemmat koko ajan enemmän ja enemmän täysin umpikahjoilta mitä pidemmälle luki. Onneksi lukiessa minua on aina kiehtonut hulluus ja vakavat mielisairaudet. Tuntui, että lähes kaikki kirjassa oli enemmän tai vähemmän sekaisin, johtuipa sitten sodasta, rakkaudesta vai lappilaisuudesta.

Aikajanalla pompitaan paljon edestakaisin minkä takia aluksi oli vaikeaa pysyä juonen perässä. Selasin muiden mielipiteitä kirjasta ja olen samaa mieltä kovin monen kanssa, alku kangertelee, mutta tietyssä kohti ideasta saa kiinni. Loppua sai jännittää. Koskaan ei voinut tietää mihinkä tämä kätilö plus Johannes kaksikko hulluuksissaan päätyy. 

Rakastin Villisilmän murretta, vaikka savolaisena ja Pohjois-Karjalassa asuvana kesti hetki tottua. Välillä kirjassa mennään lähes liiallisuuksiin kuvailun ja outojen sanojen kanssa, mutta onnistuu vielä pysymään rajan hyvällä puolella.

"Voi Jumalani. Voi Johannes rakkaani rytökeittiöni, maallisen taipaleeni suosta nouseva räähkäläisen lupaus."

Aasialaisia elämäkertoja

Diktaattorin keittiömestari (alkuperäisteos 2008) ja Villijoutsenet – Kolmen kiinattaren tarina (1992) ovat molemmat aihealueiltaan äärimmäisen mielenkiintoisia aasialaisia elämäkertoja. Diktaattorin keittiömestarissa salanimellä japanilainen Kenji Fujimoto kertoo elämästään Pohjois-Koreassa Kim Jong-Ilin henkilökohtaisena kokkina. Villijoutsenissa taas kiinalainen Jung Chang kertoo oman tarinansa lisäksi äidinsä ja isoäidinsä tarinan. Kirjoissa on samankaltaisuutta, vaikka aiheiltaan eroavat. Kommunismia vähän eri näkökulmista.

Aikoinaan vasta lukion viimeisimmillä historian kursseilla innostuin edes jonkin vertaa historiasta. Sitä ennen sanat kommunismi ja vallankumous sai vain huokaisemaan tylsistyneenä. Erityisesti Villijoutsenet opetti älyttömästi Kiinan historiasta ja miten kyseinen maa ja naisen asema muuttui noin sadassa vuodessa 1900-luvulla. Changin tapa kertoa asiat on rauhallinen, realistinen ja kaunistelematon. Yritin joskus lukea häneltä myös Kiinan viimeinen keisarinna -romaanin (2013), joka kuitenkin jostain syystä jäi kesken (muistaakseni). Ehkä Villijoutsenten innoittamana yritän vielä joskus uudelleen.

Diktaattorin keittiömestari on hieman kevyempää luettavaa jo pituudensakin puolesta, mutta Fujimoto  myös kirjoittaa positiiviseen ja jopa humoristiseen sävyyn vaikka puhuisi ahdistavista ja vaikeista aiheista. Ja tietyssä mielessä Fujimoton elämäkin oli helppoa. Sai elää pitkän ajan diktaattorin omassa hyvinvoinnin kuplassa minne tavallisen kansan pahoinvointi ei näkynyt, kun vertaa Jung Changin, hänen äidinsä ja isoäidinsä elämään johon kuului ensin naisen ala-arvoinen asema, sitten sotiminen ja jälkimmäisenä väkivaltaiset ilmiantokokoukset.

Molemmat lukisin uudestaan.