Kasvoja ja muistoja

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja

Aleksijevitš haastatteli yli 800 neuvostoliittolaista toisessa maailmansodassa taistellutta naista. Kirja oli silmiä avaava. Vaikka tiedossa oli valmiiksi, että naisiakin on ollut rintamalla eri sodissa niin kirja sai tiedostamaan asian uudella tasolla. Ja naisena kiinnosti naisen näkökulma sotaan. Kiinnostavaa oli myös lukea toisesta maailmansodasta neuvostoliittolaisten vinkkelistä, kun tottunut lukemaan ja kuulemaan suurimmaksi osaksi asioita vain suomalaisten kertomana.

Nicholas Sparks: Kuuntele vain muistojasi

Liiankin kliseinen ja imelä tarina kahden vanhuksen rakkaudesta, mutta ehkä hyvä lukea välissä hömppää. Todella ennalta arvattava, mutta vanhojen ihmisten rakkaus on söpöä joten pieni plussapiste siitä.

Emelie Schepp: Ikuisesti merkitty

Trillerissä maahanmuuttoviraston johtaja löydetään murhattuna olohuoneestaan. Kirja ylitti odotukset (koska napattu kirjaston vaihto/saa ottaa -hyllystä, miksi kukaan sinne hyviä kirjoja jättäisi, heh). Ensimmäisten kappaleiden aikana jo luulin tietäväni miten kaikki tulee päättymään, ja osittain ne päättyivätkin niin, mutta kuitenkin tarpeeksi eri tavalla kuin olin arvaillut.

Tällä hetkellä luen John Banvillen Todistajan kirjaa, jonka luultavasti tulen jättämään kesken. Jotenkin puuduttavaa lukea päähahmon Freddien (toimii kertojana) mukanokkelaa kerrontaa siitä miten hän sattumalta ajautui murhaamaan ihmisen "vahingossa".

Syksyn kuulumisia

Syksyllä on kerennyt tapahtumaan monenlaista. Tiivistettynä syys-, loka- ja marraskuussa tapahtui baaribingoilua, hiusten leikkaaminen ihan lyhyeksi (lähestulkoon siiliksi), uusi tatuointi, pikkujouluja ja paljon neulomista. Kaiken huipuksi meille muutti kaksivuotiaat kissasiskokset, Hilla ja Isla. Kissat on tuonut mukavasti uudenlaista rytmiä arkeen ja täyttänyt tietynlaista tyhjää aukkoa, niin henkistä kuin fyysistä tilaa meidän asunnossa. 

Odotan  jo hiukan tammikuuta kun joulu on ohi. Tuntuu, että on monta asiaa joita olen ajatellut tehdä sitten "joulukiireiden" jälkeen. Vaikka oikeasti se kiire on vain omassa päässäni. Näitä viimeistään tammikuussa aloitettavia projekteja olisi esimerkiksi kaappien siivous ja vanhoista kankaista kuteen leikkaaminen ja siitä maton virkkaaminen parvekkeelle. Vaikka minun ei tarvitsisi laittaa tikkuakaan ristiin joulua varten, niin aina pieni joulustressi jostain hiipii. Kai se johtuu siitä hössöttämisen määrästä joka alkaa monilla jo lokakuussa. On joulussa hyvätkin puolensa, kuten ruoka, ihmiset ja (hillityt) jouluvalot.

Siinä oleellisimmat kuulumiset mitä nyt tulee mieleen. Elossa olen pienestä tauosta huolimatta.

Luettuja

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut. Nostalginen, koska Agatha Christien tuttu tyyli jota on jo nuorempana lukenut. Hyvä, muttei loistava. Ei vastannut ehkä liiankin korkeisiin odotuksiini.

Dian Fossey: Sumuisten vuorten gorillat. Mukavan lämminhenkinen ja leppoisa lukukokemus Fosseysta ja hänen kenttätutkimustyöstään gorilloiden parissa Ruandan vuoristossa/metsissä.

Mia Heiskanen, Tarja Surakka: Ruohojumala. Luulin, että olisi ollut elämäkertamainen, mutta olikin hyvin opasmainen ohjekirja teini-ikäisen vanhemmalle huumeiden käytöstä ja niiden käytön tunnistamisesta. Kirjan kyllä sai luettua loppuun, mutta en selkeästi ollut kohderyhmää.

Xinran: Vaiennetut äänet, kiinalaisia naiskohtaloita. Koskettava. Jostain syystä Aasian historia aina kiinnostaa kovasti ja aasialaisten naisten elämät ja vaikeudet elämässä kouraisee jostain syvältä sielua.

--

Olisi kiva joskus kirjoittaa pitkästä aikaa vähän pidempiäkin mietteitä lukemistani kirjoista, mutta ei ole vain ollut fiilistä siihen. Joten odotellaan inspiraation paluuta ja tyydytään siihen asti näihin nopeisiin listoihin. Syksy on usein minulle inspiraation aikaa, eli toivoa on.

Töhertelyä ja valmiit sukat

Ympäriämpäri Suomea

Vihdoin kalenteri näyttää siltä, että tämän kesän seikkailut on seikkailtu ja pikku hiljaa voi palautua elämä normaaliin rytmiin. Joten tässä pieni tiivistelmä mitä kaikkea on kerennyt tapahtumaan noin kuukauden sisällä.

Nummirock

Olin pitkään siinä luulossa, etten tänä(kään) vuonna menisi nummeen. Lopulta päätin mennä, koska kaveritkin. Yhtäkään sellaista "aivan pakko nähdä" bändiä ei tänä vuonna ollut vaikka monia kiinnostavia oli. Mieleenpainuvimmiksi keikoiksi (joko hyvyydellään tai outoudellaan) jäi Suamenlejjona (vaikka käytiinkin katsomassa vain yksi biisi), Mokoma ja Leprous. Leirinnässä tunnelma oli jälleen omaa luokkaansa. Aika tuntui menevän kaksi kertaa nopeammin kuin toissa vuoden nummessa, koska ei satanut 24/7. 

Viikko Turussa

Suoraan nummesta matkasin Turkuun. Muutaman päivän nukuin ja keräilin voimia yksinäni. Loppuviikosta näin  turkulaista kaveria, juhlittiin veljen tytön 1-vuotissynttäreitä ja käytiin risteilemässä. 

Pyörähdys Oulussa

Turusta kotiuduttua kerkesin muutaman päivän levätä ennen kuin oli aika pyörähtää Oulussa asuvien kavereiden luona kylässä. 

Ajelua ympäri Pohjois-Karjalaa

Oulun jälkeen taas muutama päivä lepoa (ja yksi peli-ilta) kun lähdettiinkin ystävien kanssa pienelle roadtripille. Käytiin mm. Törnin-Männistön asekätköllä, Mätäsvaaran kaivoksella ja Kolilla. Tämä oli ihana ja rento reissu. Erityisesti kaivos jäi mieleen ja syttyi pieni palo tutkia lisää samantyylisiä hiukan salamyhkäisiä paikkoja.

Hengailua Ilosaarirockin ulkopuolella

Vaikkei rannekkeita ollut niin pitihän se perinteen vuoksi käydä alueen ulkopuolella ihmettelemässä väkimäärää ja bongaamassa tuttuja perjantaina ja lauantaina. Kaiken sen sosiaalisuuden ja reissaamisen jälkeen tämän introvertin ihmisen lempihetki oli kun lauantaina kävelin yksin kotiin kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa auringon pikkuhiljaa laskiessa.

Noin kuukauteen ei ole kerennyt liika-ajattelemaan asioita ja murehtimaan kun koko ajan oli menossa. Mutta ihana olla taas kotona kun tiedossa ei ole suurempia reissuja hetkeen.

Hetkiä toukokuulta

Toukokuussa viihdyin paljon lähimetsikön lenkkipoluilla, otin kolme kirjaa kirjaston "saa ottaa ilmaiseksi" -hyllystä, istuin iltaa ystävien kanssa, neuloin yhden pitkävartisen kirjoneulesukan ja aloitin toista. Kävin myös Turussa pikavisiitillä moikkaamassa veljen perhettä ja siskoa. Henkisesti tunnelmat ovat olleet hiukan raskaita, poissaolevia ja vaihtelevia. Mutta ainakin nyt kesäkuussa on ohjelmaa ja juhannussuunnitelmia, mitä odottaa ja mihin keskittää ajatukset. Joten jospa se siitä.

Sitä samaa vanhaa

Väsyttää, muttei nukuta. Eli mainio hetki tällä tavalla kahdelta yöllä pitkästä aikaa päivittää tänne jotain. Eipä tässä kummempia. Elossa ollaan. Jos muutama sana viimeisimmäksi luetuista kirjoista ja tehdyistä käsitöistä.

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia. (Kertoo koulusurmasta ja siihen johtavista tapahtumista.) Hieman ennalta-arvattava, niin hahmot kuin itse tapahtumat. Tykkäsin enemmän Picoultin teoksesta Sisareni puolesta, mutta ei tämäkään huono ollut.

Ian McEwan: Lauantai. Keski-ikäisen neurokirurgin Henryn vapaapäivä saa yllättäviä käänteitä. Kirjaan tutustuessa pidin ideasta, että koko kirja kertoo yhden ainoan lauantaipäivän tapahtumat ja olin kiinnostunut näkemään onnistuuko McEwan pitämään tarinan kiinnostavana lähemmäs 400 sivun ajan. Oli pettymys. Melko tylsää ja puuduttavaa jaarittelua alusta loppuun, jopa silloin kun vihdoin ja viimein alkaa tapahtumaan.

Walter Isaacson: Steve Jobs. Jobsin elämäkerrasta opin, että hän osasi olla halutessaan vielä ärsyttävämpi ja oudompi mitä muistelen median jättäneen minulle mielikuvan hänestä. Ihan kiinnostavia juttuja, esim miten Steve Jobs liittyy Pixariin (en muistanut tai ole ollut tietoinen aikaisemmin tuosta yhteydestä).

---

Blogin tekstiluonnoksissa on jo pitkään lojunut tämä kuva viimeisimmistä neulomuksista. Näiden lisäksi olen mm. virkannut, korjaillut omia ja muiden vaatteita, ommellut kankaasta uuden paidan ja päiväpeiton. Samaan aikaan tuntuu, etten ole saanut mitään aikaan, mutta näin lueteltunahan sitä on tullut tehtyä vaikka mitä.

Ehkä vielä aamulla oikoluen tämän tekstin ennen julkaisua.
Sellaista tällä kertaa.

Kuinka olla piittaamatta bengalintiikeristä pelastusveneessä

 Tiedän, olen huono keksimään otsikoita.

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään. Näin lyhyeksi kirjaksi (216 sivua) minulla kesti kauan saada tämä luetuksi. Mikä ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut millään tapaa huono. Oli välissä muutto ja innostuin neulomisesta mitkä vei aikaa ja innostusta lukemiselta.

Ehkä minua hieman ärsytti kun Manson halusi tehdä selkeän pesäeron muihin self-help kirjoihin, mutta myöhemmin paasattiin hyvin self-help opasmaiseen tyyliin. Tai ehkä minua ärsytti se kun Manson oli oikeassa monessa asiassa ja sisäistääkseni ne asiat minun piti tulla ulos omasta kuplastani.

"Jos kipua yrittää välttää, sille annetaan liikaa painoarvoa. Jos pystyy viis veisaamaan kivusta, pääsee vaikka läpi harmaan kiven." (s. 17)

Ärsytyksistä huolimatta Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan oli hyödyllinen ja mainio kirja, joka tulee varmasti joskus luettua uudelleen.

Yann Martel: Piin elämä. "Rahtilaiva Tsimtsumin upotessa jää Tyynenmeren sinisille aalloille keinumaan yksi ainoa pelastusvene. Siinä on matkustajina hyeena, oranki, seepra jolta on jalka poikki, parisataakiloinen bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka aikoi muuttaa perheensä mukana Kanadaan. Vähitellen matkustajamäärä hupenee kahteen, jäljelle jäävät vain tiikeri ja Pii, ja siitä alkaa erikoinen rinnakkaiselo hupenevan ruoan, juoman ja pienen elintilan puristuksessa." (sisäkannesta)

Alussa tuli mietittyä, että tätäkö kirjaa tosiaan kaikki niin kovasti ylistää. Nyt kirjan luettuani on sellainen olo, että oliko ne kirjan ensimmäiset noin 130 sivua edes samaa kirjaa kuin loppupuolisko. Ja oliko sillä alulla mitään merkitystä tarinassa kun mietitään kokonaisuutta. Kunhan rahtilaiva lopulta upposi ja tarina varsinaisesti alkoi, oli loppu koukuttava ja luettu hetkessä. 

Muutaman kerran pysähdyin miettimään myös tarinan uskottavuutta. Kirjan lopussa selvisikin, että koko kirjan tarkoitus oli saada lukija miettimään tarviiko tarinoiden aina ollakaan niin kauhean uskottavia ja joskus on parempi uskoa ihmeisiin. Ja jos omat uskomukset perustuu vain siihen mitä itse on nähnyt ja kokenut niin saattaa jäädä paljosta paitsi. Kannatti lukea.

Murehtijan positiivisuuspäiväkirja #6

MA/ Haettiin meille tiskikone (mikä odottaa vielä asennusta).  

TI/ Kaveri käväisi kylässä. 

KE/ Tiede-lehden luku teekupposen äärellä (ja sivusilmällä keittiön ikkunasta ohikulkijoiden kyylääminen).  

TO/ Ystävänpäivän kunniaksi subileivät vanhalla kämpällä ennen viimeisten roinien poisvientiä. 

PE/ Viiniä, neulomista ja musiikkia.  

LA/ Sauna oli tällä kertaa jopa lämmin meidän saunavuorolla.  

SU/ Sain hyvin järjesteltyä kaappeja ja purettua muuttolaatikoita.

Neulomuksia

Ohjeet näihin violetteihin lapasiin jälleen novitan sivuilta (Suomi 100 ja palmikkoneulelapaset). Palmikkolapasista tuli ehkä ihan aavistuksen verran liian pienet (olivat itselleni tulossa), että jos uudestaan tekisin niin tekisin lapaset miesten silmukkamäärällä. Käyttöön otin silti, jospa ne siitä vielä hieman muotoutuisi.