Kyyhkysiä ja suruja

Jos jälleen muutama sana muutamasta kirjasta.
-
Katja Kettu: Surujenkerääjä. (Nuorelle kiviä [eli suruja] keräävälle naiselle koituu tehtäväksi palauttaa sukunsa maine, ja siinä samassa tulee käytyä läpi hänen sukunsa eri elämänvaiheet.) Samaistuin moniin asioihin kirjassa (joskaan en siihen pirtun jatkuvaan juomiseen), tykästyn aina kaikkeen hieman outoon ja vinksahtaneeseen. Joitakin samankaltaisuuksia löysin Ketun Kätilön kanssa, mistä heräsi uteliaisuus, että täytyy lukea yhä lisää Ketun kirjoja saadakseen lisää vertailupohjaa. Molemmissa, Surujenkerääjässä ja Kätilössä, Ketun naishahmot ovat olleet jollain tapaa rumia ja outoja, mutta mystisen kiehtovia.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. (Kvartetti -sarjan kolmas osa Viron lähihistoriasta.) Oksasen kirjat ovat sellaisia, että joko tykkään kovasti ja ahmaisen kirjan tai sitten en saa luettua kirjaa loppuun edes pakottamalla itseäni. Tämä kuului niihin mitä en saanut oikein luettua. Alku vaikutti lupaavalta, mutta nopeasti kadotin juonen punaisen langan.

Leena Lander: Tummien perhosten koti. (Rikkinäisen kodin kasvatti Juhani Johansson joutuu poikakotiin Saarelle ja niin edelleen.) Nuorena tykkäsin kovasti tästä tehdystä leffasta joten täytyihän myös kirja lukea. Pääsin samalla nostalgisoimaan teiniaikoja, mutta ilman nostalgiapisteitäkin kirja olisi toiminut vallan mainiosti.
- 
Väsyttää vietävästi ja aivot huutaa Error, joten tekstissä saattaa olla havaittavissa pientä sekavuutta. En sitten tiedä eroaako se (sekavuus) normaalista millään tapaa.