George R. R. Martinin ASOIAF -kirjasarjan suomennoksia on parjattu paljon. Muistan myös itse naureskelleeni joidenkin sanojen käännöksille Suomalaisen kirjakaupan hyllyjen välikössä. Kieli tuntui suomeksi tönköltä kun aloitin ensimmäistä kirjaa, mutta lukiessa eteenpäin tönkköyden tunne unohtui. Tässä toisessa osassa ei tarvinnut enää kertaakaan pysähtyä miettimään takeltelevia käännöksiä. Martin osaa sen verran hyvin hommansa, että tekstiä lukisi vaikka käännös olisi kömpelömpikin.
Tästä eteenpäin ajattelin silti lukea sarjan loput (jo ilmestyneet) kirjat englanniksi lähinnä siksi, että ne on meillä valmiiksi. Ei tarvitse erikseen ostaa/lainata uudestaan suomeksi. Lukutahti vaan hidastuu todella hitaaksi, mutta opinpahan englantia.Saanko olettaa, että kaikki tietää vähintään Game of Thronesin/ASOIAF:in pääidean? Okei saan. No jos joku ei tiedä: kuninkaita, taistelua, lohikäärmeitä, kieroilua, metsän lapsia, villejä ja niin paljon vähän kaikkea. Perus fantasiaa. Erittäin hyvää fantasiaa.
Tykkään näiden kirjojen huumorista ja kekseliäistä vertauksista. Jokainen hahmo on tarkasti suunniteltu ja kaikissa on niin monta puolta. Eniten olen kiintynyt Sansaan ja Tyrioniin. Sansan kasvua pois haavemaailmoistaan on kiinnostava seurata ja nähdä miten tämä herää todellisuuden raakuuteen kun elämä ei olekaan pelkkiä uljaita prinssejä ja rohkeita ritareita. Tyrionissa taas kiinnostaa se miten hahmo niin kovasti yrittää saada suvun ylpeiksi hänestä, tai edes ajattelemaan häntäkin ihmisenä. Ja vaikka kuinka yrittää tulee hän silti aina olemaan vain se lyhytkasvuinen inhottava Peikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti