Akkoja ja ukkoja

Seija Vilénin Pohjan akka (2012) sisältää dementoituneen mummon mietteitä (ja niiden mietteiden karkailua), kirjan kirjoittamisesta haaveilevan vävyn ja kalevalaa. Ideana tykkäsin, mutta kirja jätti kovin hämmentyneet jälkifiilikset. Teksti poukkoili rouva Pohjan mielessä ja Kalevalan tapahtumissa niin, että lukiessa alkoi tuntemaan itsensäkin dementoituneeksi vanhukseksi. Kalevala ja nykyisyys sekoittuu hyvin vahvasti. 
 "Poika meinaa kuollaksensa, uhkaa omaa kohtaloaan. Älä lähde, äiti penää, tulee tulinen lintu. Saapuu surma kolmenlainen: tulikotka, tulijoki, tulinen koittelus kamala. Susi päällesi suimistaa, karhu kohta kaimistaa." s. 144 
Perinteisestä Kalevalasta ja kalevalamaisesta loruilusta en ole koskaan pahemmin innostunut, mutta tässä sitä luki mielellään.

Mika Waltarin Siellä missä miehiä tehdään (1931) oli taas vähän virhelainaus. Olen lukenut Sinuhen, josta muistaisin tykänneeni joten täytyihän sitä kokeilla jotain muutakin Waltaria. Siellä missä miehiä tehdään oli huono valinta siihen. Teksti oli puuduttavaa, kuin olisi toisen (tylsää) päiväkirjaa lukenut. Ei pystynyt lukemaan loppuun. Sitähän kirja oikeastaan olikin, Waltarin armeija-aika päiväkirjana. No, tätä lukiessa ei pää mennyt sentään niin pyörälle kuin Pohjan akassa. Ehkä armeija ympäristönäkin on sellainen, mikä minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta.