Psykologian
kirjoja selaillessa kirjastossa törmäsin Salme Blomsterin kirjaan
Musta, valkoinen häpeä (2001). Nopealta vilaisulta siinä
käsiteltiin häpeän tunnetta psykologiselta kannalta, mitä
kirjassa toki tehtiinkin jonkin verran. Mutta. Alettuani lukemaan
sain huomata nopeasti, että kirjaan oli liitetty mukaan uskonto
(esim. että usko jumalaan vie häpeän pois tai muuta vastaavaa).
Kirja jäi nopeasti kesken vaikka sivumäärä oli minimaaliset 102.
Toinen
lainaamani kirja oli onneksi kiinnostava tämän edellisenkin edestä.
Jonathan Safran Foerin opus Eläinten syömisestä (Eating Animals,
2009). Ihastuin jo ensimmäisen 50 sivun aikana. Kirja ei ole
raivokasta syyllistämistä vegaanin toimesta. Se on sekasyönnin
ja kasvisruuan välillä poukkoilleen yhdysvaltalaisen perheenisän
selvitys mistä meidän ruoka oikeasti tuleekaan ja mitä tehotuotantotiloilla tapahtuu.Syön lihaa, käytän maitotuotteita. Maitotuotteet olen kyllä lähes kaiken jo vaihtanut kasvisvaihtoehtoihin (jo terveydellisistäkin syistä) ja lihaa olisi tarkoitus vähentää vielä reilulla kädellä. Foer sai todellakin miettimään miksi en samantien lopeta kokonaan. Hiljaa hyvä tulee. Joskus hitaimmat elämänmuutokset on niitä kestävimpiä.
Jos kysytään lähes keneltä tahansa, eläinten olot kiinnostaa. Samaan aikaan samat ihmiset kummaksuu kun joku oikeasti tekee jotain näiden eläinten olojen paranemisen eteen. Ristiriitaista. Koiransyöntifestivaaleja Kiinassa vastustetaan, samaan aikaan puputtaen sitä epäonnekasta sikaa. Siat on yhtä älykkäitä kuin koirat (joidenkin tutkimuksien mukaan jopa älykkäämpiä).
Joka tapauksessa, tykkään Foerin ajattelusta ja tyylistä kirjoittaa. Kirjassa on kerrottu tehotuottajan ja perhetilallisen omia kokemuksia ja ajatuksia eläinten syömisestä ja eläinten kasvattamisesta syötäväksi mikä oli erityisen kiinnostavaa, ettei asioita ollut tarinoitu vain yhden vegaanin näkökulmasta. Suosittelen vilkaisemaan tätä kirjaa, olit sitten vegaani, sekaani tai mitään siltä väliltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti