Kuinka olla piittaamatta bengalintiikeristä pelastusveneessä

 Tiedän, olen huono keksimään otsikoita.

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan - Nurinkurinen opas hyvään elämään. Näin lyhyeksi kirjaksi (216 sivua) minulla kesti kauan saada tämä luetuksi. Mikä ei johtunut siitä, että kirja olisi ollut millään tapaa huono. Oli välissä muutto ja innostuin neulomisesta mitkä vei aikaa ja innostusta lukemiselta.

Ehkä minua hieman ärsytti kun Manson halusi tehdä selkeän pesäeron muihin self-help kirjoihin, mutta myöhemmin paasattiin hyvin self-help opasmaiseen tyyliin. Tai ehkä minua ärsytti se kun Manson oli oikeassa monessa asiassa ja sisäistääkseni ne asiat minun piti tulla ulos omasta kuplastani.

"Jos kipua yrittää välttää, sille annetaan liikaa painoarvoa. Jos pystyy viis veisaamaan kivusta, pääsee vaikka läpi harmaan kiven." (s. 17)

Ärsytyksistä huolimatta Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan oli hyödyllinen ja mainio kirja, joka tulee varmasti joskus luettua uudelleen.

Yann Martel: Piin elämä. "Rahtilaiva Tsimtsumin upotessa jää Tyynenmeren sinisille aalloille keinumaan yksi ainoa pelastusvene. Siinä on matkustajina hyeena, oranki, seepra jolta on jalka poikki, parisataakiloinen bengalintiikeri nimeltä Richard Parker sekä Piscine "Pii" Patel, 16-vuotias intialaispoika, joka aikoi muuttaa perheensä mukana Kanadaan. Vähitellen matkustajamäärä hupenee kahteen, jäljelle jäävät vain tiikeri ja Pii, ja siitä alkaa erikoinen rinnakkaiselo hupenevan ruoan, juoman ja pienen elintilan puristuksessa." (sisäkannesta)

Alussa tuli mietittyä, että tätäkö kirjaa tosiaan kaikki niin kovasti ylistää. Nyt kirjan luettuani on sellainen olo, että oliko ne kirjan ensimmäiset noin 130 sivua edes samaa kirjaa kuin loppupuolisko. Ja oliko sillä alulla mitään merkitystä tarinassa kun mietitään kokonaisuutta. Kunhan rahtilaiva lopulta upposi ja tarina varsinaisesti alkoi, oli loppu koukuttava ja luettu hetkessä. 

Muutaman kerran pysähdyin miettimään myös tarinan uskottavuutta. Kirjan lopussa selvisikin, että koko kirjan tarkoitus oli saada lukija miettimään tarviiko tarinoiden aina ollakaan niin kauhean uskottavia ja joskus on parempi uskoa ihmeisiin. Ja jos omat uskomukset perustuu vain siihen mitä itse on nähnyt ja kokenut niin saattaa jäädä paljosta paitsi. Kannatti lukea.