Joka kevät ja alkukesä en ikinä aluksi suostu myöntämään itselleni valon vaikutusta mielialaani. (Muuten talvelle ja pimeydelle tulisi paha mieli jos kaikki vain aina odottaisivat kevättä ja kesää.) Jossain vaiheessa tulee sitten se aurinkoinen alkukesän päivä kun ulkona pärjää ilman takkia. Silloin yleensä tulee ensimmäinen valaistuminen. Tämmöistäkö tämä elämä olikin, tulevaisuus näyttää heti valoisammalta (kirjaimellisesti) ja ulkona käyminen ei pelkästään vie energiaa vaan myös antaa sitä.
Tänä keväänä mieltä nostaa entisestään valmistuminen. Kovin paljoa se tuskin ihmiskuntaa järisyttää, että minä täällä Suomessa muuhun maailmaan verrattuna keskellä peltoa suoritin kaksivuotisen ammattitutkinnon. Henkilökohtaisesti tämä on iso juttu minulle. Ennen koulun alkua olin aivan hirvittävän kova jännittämään ja ahdistuin helposti vähän joka asiasta. Tällä hetkellä edelleen jännitän monia asioita, mutta niin paljon vähemmän ja osaan suhtautua jännittämiseen paljon paremmin.
Erityisesti pitää kiittää joensuulaisia ihmisiä. En tiedä onko minulle sattunut vaan mielettömän hyvä tuuri tapaamieni ihmisten kanssa, mutta joskus tuntuu kuin Joensuussa ei olisi yhtään sellaista kyräilevää seläntakana jupisevaa sakkia. Vaikka varmasti niitä löytyy ihan joka kaupungista. On helppo olla onnellinen kun ympärillä on positiivisia ja ystävällisiä ihmisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti