Sitä oikeaa ajatusvirtaa

Oli aika käydä nukkumaan ja tietenkin pahin kirjoitusinspiraatio iskee juuri silloin. Koska aikoihin ei ole tuntunut hyvältä kirjoittaa mitään niin olihan se lopulta noustava kirjoittamaan ajatukset ylös. Yksityiseen piiloblogiini syntyi pitkä sekametelisoppa tämän hetkistä ajatusvirtaa. Tekstin sekavuuden tähden ei kehtaa tänne sitä jakaa, mutta samalla sain idean jakaa pieniä pätkiä tekstejäni piiloblogista. Papukaijamerkki sille joka jaksaa lukea. Ja tekstit saattaa vaikuttaa synkähköiltä, mutta ei vaan hyvinä aikoina tule juurikaan tarvetta päästä oksentamaan sitä ajatusvirtaa minnekään. Näitä tekstejä selaillessa ja etsiessä kävi vaan mielessä, että pitäisi taas yrittää kirjoittaa ja lukea paljon enemmän. Tuntuu, että oma kirjoitustaito on alkanut ruostumaan.

19.5.2016

Ja kuinka merkityksetöntä elämä on, silti niin kivaa.

Helpottavaa ajatella, ettei tietyn ajan kuluttua omasta kuolemasta enää kukaan muista sinua. Ihan sama miten elät ja olet kun loppujen lopuksi on vain ääretön pimeys. 

19.8.2016 (pätkä unesta)

Kallion kielekkeellä on pieni, mutta äkkisyvä lampi. Lätäkön runsas pohjakasvillisuus saa veden näyttämään ajoittain tumman vihreältä. Kielekkeen reunalla kasvaa vinossa muhkuraoksainen puu, jonka yhdelle oksalle on solmittu roikkumaan kolme keinua vierekkäin. Kallion reunalta, keinujen alla, odottaa pudotus kymmeniä kilometrejä alas sademetsään.

Olen lammessa lähellä pintaa, katson ylös ja nään muutaman heikon auringonsäteen heijastuvan veteen. En pääse uimaan pintaan, junnaan paikoillani. Hengityksen pidättely käy hetki hetkeltä vaikeammaksi, keuhkot ja aivot huutaa happea. Lopulta päätän luovuttaa ja vilkaisen ylös. Olen kolmenkymmenen sentin päästä pinnasta, mutten vain saa noustua pintaan, kuin veteen olisi laskettu muuri tai kalvo sitä estämään. Ylhäällä nään lammikon reunalta kurkistavia huolestuneita ilmeitä.

Vedän vettä syvään  henkeen odottaen loppua.

Hämmästykseni vesi tuntuu silkkiseltä, kuin olisi hengittänyt syksyn viileää aamuilmaa. Ihmettelen hetken enkö kuolekaan vielä ja tunnustelen varovasti kaulaani. Minulle on kasvanut kidukset. 

25.1.2017
Karun tummanharmaat puun oksat kättelevät toisiaan tuulessa supatellen keskenään pahaenteisesti. Et ole mitään, et kukaan. Käännät kasvosi, tunnet sen yhä, kuulet sen, hautaat sen ohuella harsolla. Näyttelet kuuroa ja sokeaa niin pitkään, että unohdat miten nähdään ja kuullaan.

 

2.1.2018
2017 vuosi oli hyvä minulle. Olin kunnon kansalainen, olen kunnon kansalainen. Teen ilmaiseksi töitä ja leikin olevani opiskelija. Tänä vuonna yritän parhaani jatkaa tätä kunnon kansalaisen roolia. Hukkaanko itseni noudattaessani muiden pystyttämiä raameja kunnollisuudelle, sitä ei tiedä. 

3.5.2019

Nyt ovat myrkkypilvet laskeutuneet ja keuhkot täyttyneet. Haluan juosta metsään missä puut imisi myrkyn sisälmyksistäni lopullisesti.