Sain juuri luettua Juha Vuorisen Tuupovaaran tuijottajan. Hämärä muistikuva, että olen joskus aikoinaan parikymmentä sivua lukenut yhtä Vuorisen Juoppuhullun päiväkirjoista, mutta siihen se jäi. Tämän jaksoi jo paremmin lukea. Kirjan pituus, tai siis lyhyys, motivoi jatkamaan vaikka loppupuolella eksyi mieleen ajatuksia, etteikö tämä lopu koskaan.
Parissa kohtaa hörähdin jopa ääneen niinpaskaaettänaurattaa -jutuille. Mieleenpainuvin ja mielestäni parhain novelli oli kokoelman ensimmäinen Ivalolainen vittuilurinki. Myös sen kohdalla alkuun epäilytti ja mietitytti mitä tästä oikein tulee, mutta novelli sai oikeasti miettimään asioita. Joo. Minä osaan pistää syvälliset pohdinnat pystyyn mistä tahansa, jopa kirjasta jonka aiheena on lähinnä viina, pylly, oudot synnytykset ja housuun kuseminen.
Parissa kohtaa hörähdin jopa ääneen niinpaskaaettänaurattaa -jutuille. Mieleenpainuvin ja mielestäni parhain novelli oli kokoelman ensimmäinen Ivalolainen vittuilurinki. Myös sen kohdalla alkuun epäilytti ja mietitytti mitä tästä oikein tulee, mutta novelli sai oikeasti miettimään asioita. Joo. Minä osaan pistää syvälliset pohdinnat pystyyn mistä tahansa, jopa kirjasta jonka aiheena on lähinnä viina, pylly, oudot synnytykset ja housuun kuseminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti